Se päivä, joka muutti kaiken

Tasan vuosi sitten, syntyi pienenpieni tyttö. Minun oma pikkuseni <3

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ PRINSESSANI! <3

Stressaan koulusta, olen aivan väsynyt kaikkeen. Ainut ilo elämässä on rakkaus. Sekin vain on aivan liian kaukana. Lauantaina pääsen onneksi jälleen rakastamaan <3

Valmiina lähtöön

Itsetunto ja vittu kaikki laski nollaan.. Koska oon yksin.

Kavereita ja hyvänpäivän tuttuja on vaikka muille jakaa. Koulussakin monet tietävät minut nimeltä ja moikkaavat aina. Mut ei oo ketään sellaista, jolle voisin puhuu kaikesta. Veli on ainut, johon luotan, mutta hänkin asuu niin perkeleen kaukana.

Tekisi mieli kuolla.. Luovuttaa..

Oon vaa pelkkä luuseri, jota kaikki inhoo. 

V I T T U !!!!!!

Kuka synnytti pahan?..

Päivä on mennyt normaalisti. Ei ole ollenkaan lauantai fiilis, sillä eilen oli taksvärkki päivä. Viime yö meni valvoessa ja kerratessa matikan kokeeseen. Ensi yönä voisin lukea äikän sijamuotoja ja kaikkia muitakin muotoja, joista en ymmärrä yhtään mitään.

Näin tänään ihmisen, jonka takia olin valmis luopumaan kaikesta mitä minulla oli. Luovuinkin ystävistä.. Olin niin rakastunut.. Vielä puolivuotta sitten olin valmis luopumaan melkein kaikesta. Olin täysin sokea kaikesta muusta. Näin vain hänet ja hänen kauniit kasvonsa. Maailman ihanimmat silmät ja huulet, joita olisin halunnut suudella joka hetki. Nyt on helpottanut tuo tuska, vaikka varmaankin, jos mahdollisuuden saisin ottaisin hänet. Luopuisin kaikesta muusta, ihan vain hänen takiaan. Sillä rakastan häntä! Olen kuitenkin kiitollinen hänelle, sillä ilman häntä en olisi enää hengissä<3

Voiko stressiin kuolla..?

Tuntuu, etten jaksa enää mitään.. 

Nukahtelen tunneilla, vaikko koulua on takana vasta kuukausi. Pelottaa, etten pääse koulu läpi, vaikka vuosi on vasta alkanut.

Ehkei minusta sittenkään ole tähän..? Oon aivan liian väsynyt.

Silti yritän jaksaa. aivan tulevaisuuden takia.

Oon pilannu kaiken jo kerran (parikin kertaa), etten halua enää menettää kaikkea, mitä oon onnistunut voittamaan. 

Ehkei musta oo tähän. Ehken ookkaan tarpeeks vahva elämään..

En tiedä enää mitä tiedän..

Oon..sekaisin!

Mielialan vaihtelut on kauheita. En enää käsitä mitä tämä on. Liian vaikeeta ymmärtää mitään yksinkertastakaa asiaa. 

Toissaöinen painajainen vaivaa minua edelleen.. Tunteeni.. Ovat sekaisin. En ole tottunut tälläiseen.. ahdistukseen? Rakkaus ahdistaa, mutta en halua luopua siitä. 

"En tahdo päästää irti, tää on aitoo. Älä lähde pois sä oot mulle ainoo." 

Tahdon sut mun viereeni ja haistella ihanaa tuoksuasi...

Koulu stressaa aivan liikaa. Vaikka minulla meneekin hyvin, silti tuntuu, että kaikki kusee. Taas.. Niin en kuitenkaan anna tapahtua. Tahdon päästä vapaaksi näistä kahleista. 

Mieleni valtaa kuva sinusta ja minusta. Katsot minua ja minä sinua, välillämme on jotain.. jotain mitä muut eivät ymmärrä. Mitä se on? Rakkautta? Vihaa?... Kertokaa joku mulle!

"Voisko aurinko joskus paistaa tännekkin?" 

Oot mulle mun koko elämäni, nyt kun mullei oo muutakaan. Saat mut jaksamaan. Pysymään eros kaikest pahast. Sun takiin oon ollu 2 viikkoa ilman tupakkaa ja kuukauden melkein ilman alkoholia. Haluun kiittää siitä sua. Haluun kiittää sua niin monesta asiasta! <3