Sattuu. . .

sydämeen... hengitys on vaikeaa. Tahdon tuntea jotain, myös silloin kun et ole lähelläni..

En tahtoisi satuttaa itseäni.. en satutakaan. Olen luvannut niin..sinulle.

Rakastan sua..!

- -

Koko päivän ollut aivan omituinen olo.. Aivan kuin olisin lääkkeissä tms.. Vapisen ja kaikki vaikuttaa epätodelliselta.. oksettaa.. Tunnen oloni taas läskiksi. Äidin luona syön aivan liikaa. Tekisi mieli oksentaa kaikki vain ulos..

Ahdistaa... Riidellään vain aina.. aina silloin kun ei olla yhdessä. Koska ikävä... Kaipaan niin kovasti häntä. En tahtoisi olla hetkeäkään erossa.. Ajatteleminenkin sattuu.. Mun on pakko päästä ensi kesänä muuttamaan lähemmäksi. Tää vaan on jotain niin ihmeellistä!

Vihaan olla mutsin luona. Joka hetki vaan ahistaa ja ahistaa enemmä ja enemmä.. Vittu.. Kumpa voisin vain lähtä jonnekkin kauas.. Niin, että voin olla siellä koko loppuelämäni..

Mutsi vaa huutaa ja huutaa pienimmille lapsille.. En halua kuunella enää. En vaan vittu jaksa!. Kukaan ei ymmärrä mun tuskaani..

 

Jos elämä ois helppoo...

Viikonlopun olin onnellinen.. Se tunne meni jo ohi. Aamu oli helvettiä.. Päivä täynnä kyyneliä. En tiedä miten elää. Aina teen jotain väärin, vaikka kuinka yrittäisin miellyttää. 

sahattu on oksa

poltettu silta

syvemmälle vajoan

etkä sinä ole

paikkaamassa nyt kun

palasiksi hajoan

ja minä siksi hajoan

Hädin tuskin jaksan.. tätä elämää. Helpompi olisi luovuttaa.. Tuskaa tuottaa kaikille, aina. 

Voisin kuitenkin väittää olevani onnellinen. Tämä hetkellinen tuska.. tiedän sen johtuvan vain ikävästä. Tänä yönä on kylmä.. yksin.

Tahtoisin sinut viereeni rakas...

Kotikasvatus kunniaan

->Juju - Loppu

Positiivist palautet. Syysloma alkaa ylihuomenna, fiilikset pilvis. Bile-fiilistelyy etukäteen siinä toivossa, ettei kaikki mene vituiksi. Viikon saldona rakastelua inva-wc;n pöydällä, ryyppäämistä stockan vessassa, suunitelmia tulevaisuuden varalle, rakkauden tunnustuksia, petetyksi tulemista, paljon kyyneleitä..ja naurua. Iloa enemmän kuin aikoihin. Tunnen olevani elossa. Pidän täst tunteest kii, siihe asti et mut heitetään kaivoon kuin kivi.

Jaksan eteenpäin, sinun vuoksesi rakkaani!

Viikolla väsymys on suuri. Perjantait ovat painajaisia, joista ei herää ikinä. Viikonloppuna nukun univelta pois ja alku viikko alkaa hyvin. Sitten taas päivien myötä, viikonlopun lähestyessä, uuvun uudelleen. Tekisi aina vain mieli nukkua..nukkua vain, koskaan heräämättä.

Silti pakko jaksaa..hänen vuokseen.

En jaksa tehdä mitään itseni takia. Teen kaiken meidän yhteisen tulevaisuuden takia. Elän sinisilmäisenä elämääni eteenpäin, uskoen, että elämä vielä joskus tulee olemaan hyvää.

Todellisuus on rakkauden peitossa. En luota enää keneenkään..paitsi häneen.. Ihmiseen, joka auttoi minut eroon kaikesta..huonosta. Ystävät on menetetty, mutta aivan sama..nyt tärkeintä on vaan me.. 

En tarvitse mitään muuta!.!.

Tulevaisuus riippuu sitä, mitä teet tänään

Oon jälleen helvetin sekaisin. Millään ei ole mitään väliä, silti kaikella on väliä enemmän kuin koskaan. Elämä riippuu siitä, mitä teen tänään ja huomenna. Jos mokaan kaikki on mennyttä. Voin jälleen heittää kaikki haaveet menemään, roskiin kuin puhki kulutetut sukat. 

Haluun elää mun omaa unelmaa !

-> HugeL - Luontoäiti

Oon päättänyt asioita. Kuten sen, etten aijo vaipua enää siihen kauheaan itsesääliin, siitä ei ole mitään hyötyä. En mä sieltä pohjalta itteeni löydä. Mä haluun tähätä siihen, mitä muilla jo nyt on ollu. Siihen, mitä niillä on ollu koko elämänsä ajan. VAPAUTEEN, SIVIILIIN ! Vaik kaikki tuntuuki joskus menevän vituilleen, nii mä TIEDÄN, et mä selviin.

Oon unelmoinut.. Oikeesti unelmoinut. Elämästä.. Sellaisesta, missä en ole yksin. Ensimmäistä kertaa uskallan niin tehdä. Mä oon nousemassa ! Mä nousen vittu kaikkien vittujen yläpuolelle ja näytän niille vituille, jotka mua epäili !

mä pystyn siihen !

Se päivä, joka muutti kaiken

Tasan vuosi sitten, syntyi pienenpieni tyttö. Minun oma pikkuseni <3

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ PRINSESSANI! <3

Stressaan koulusta, olen aivan väsynyt kaikkeen. Ainut ilo elämässä on rakkaus. Sekin vain on aivan liian kaukana. Lauantaina pääsen onneksi jälleen rakastamaan <3

Valmiina lähtöön

Itsetunto ja vittu kaikki laski nollaan.. Koska oon yksin.

Kavereita ja hyvänpäivän tuttuja on vaikka muille jakaa. Koulussakin monet tietävät minut nimeltä ja moikkaavat aina. Mut ei oo ketään sellaista, jolle voisin puhuu kaikesta. Veli on ainut, johon luotan, mutta hänkin asuu niin perkeleen kaukana.

Tekisi mieli kuolla.. Luovuttaa..

Oon vaa pelkkä luuseri, jota kaikki inhoo. 

V I T T U !!!!!!

Kuka synnytti pahan?..

Päivä on mennyt normaalisti. Ei ole ollenkaan lauantai fiilis, sillä eilen oli taksvärkki päivä. Viime yö meni valvoessa ja kerratessa matikan kokeeseen. Ensi yönä voisin lukea äikän sijamuotoja ja kaikkia muitakin muotoja, joista en ymmärrä yhtään mitään.

Näin tänään ihmisen, jonka takia olin valmis luopumaan kaikesta mitä minulla oli. Luovuinkin ystävistä.. Olin niin rakastunut.. Vielä puolivuotta sitten olin valmis luopumaan melkein kaikesta. Olin täysin sokea kaikesta muusta. Näin vain hänet ja hänen kauniit kasvonsa. Maailman ihanimmat silmät ja huulet, joita olisin halunnut suudella joka hetki. Nyt on helpottanut tuo tuska, vaikka varmaankin, jos mahdollisuuden saisin ottaisin hänet. Luopuisin kaikesta muusta, ihan vain hänen takiaan. Sillä rakastan häntä! Olen kuitenkin kiitollinen hänelle, sillä ilman häntä en olisi enää hengissä<3

Voiko stressiin kuolla..?

Tuntuu, etten jaksa enää mitään.. 

Nukahtelen tunneilla, vaikko koulua on takana vasta kuukausi. Pelottaa, etten pääse koulu läpi, vaikka vuosi on vasta alkanut.

Ehkei minusta sittenkään ole tähän..? Oon aivan liian väsynyt.

Silti yritän jaksaa. aivan tulevaisuuden takia.

Oon pilannu kaiken jo kerran (parikin kertaa), etten halua enää menettää kaikkea, mitä oon onnistunut voittamaan. 

Ehkei musta oo tähän. Ehken ookkaan tarpeeks vahva elämään..

En tiedä enää mitä tiedän..

Oon..sekaisin!

Mielialan vaihtelut on kauheita. En enää käsitä mitä tämä on. Liian vaikeeta ymmärtää mitään yksinkertastakaa asiaa. 

Toissaöinen painajainen vaivaa minua edelleen.. Tunteeni.. Ovat sekaisin. En ole tottunut tälläiseen.. ahdistukseen? Rakkaus ahdistaa, mutta en halua luopua siitä. 

"En tahdo päästää irti, tää on aitoo. Älä lähde pois sä oot mulle ainoo." 

Tahdon sut mun viereeni ja haistella ihanaa tuoksuasi...

Koulu stressaa aivan liikaa. Vaikka minulla meneekin hyvin, silti tuntuu, että kaikki kusee. Taas.. Niin en kuitenkaan anna tapahtua. Tahdon päästä vapaaksi näistä kahleista. 

Mieleni valtaa kuva sinusta ja minusta. Katsot minua ja minä sinua, välillämme on jotain.. jotain mitä muut eivät ymmärrä. Mitä se on? Rakkautta? Vihaa?... Kertokaa joku mulle!

"Voisko aurinko joskus paistaa tännekkin?" 

Oot mulle mun koko elämäni, nyt kun mullei oo muutakaan. Saat mut jaksamaan. Pysymään eros kaikest pahast. Sun takiin oon ollu 2 viikkoa ilman tupakkaa ja kuukauden melkein ilman alkoholia. Haluun kiittää siitä sua. Haluun kiittää sua niin monesta asiasta! <3

Elämä, kuin yhtä painajaista

En nyt sano, että koko elämäni olisi painajaista. Sillä se ei ole. Voisin kuitenkin näin väittää, koska ette tunne minua, mutta viimeksi eilen oli iloinen postaus.

Syy painajaismaiseen elämään on yksin kertainen; painajainen omasta rakkaasta panemassa parasta ystäväänsä.. Heräsin uneen vähän jälkeen viiden ja olen ollut siitä asti hereillä. Koko pitkä päivä pitäisi jaksaa kaupungilla pyöriä. Toisaalta en jaksaisi ollenkaan katsella joidenkin typeriä kasvoa.

PURR LIKE A CAT

Enää muutama tunti, että näen hänet! <3

Hell yeah!

-> !THIS IS LOVE!

Huomenna on hyvä päivä!

Näen minu ommaa murua! c: Hän tulee käymään läheisessä kaupungissa ja olen hänen kanssaan koko päivän! 

Toissapäivänä tuntui, ettei elämästä tule yhtään mitään, mutta kaikki onkin hyvin! 

Liian vaikeaa

Miksi, miksi, voi miksi tämän pitää olla näin vaikeaa, ahdistavaa, vittumaista paskaa? 

Mua A H D I S T A A niin vitusti liikaa melkein koko ajan. Tai itse asisassa aivan koko ajan! Oon tavallaan jälleen aivan hukassa. Tämä saattaa johtua myös suuresta kofeiinin puutteestakin, sillä en ole saanut tänään tarvittavaa kahvi määrää. Enkä edes kahvia korvaavaa ESää..

Olen tässä huomannut, ettei mulla ole yhtään ainutta ystävää.. Kavereita on, mutte sellaista todellista, joka tukee aina.. 

Perheeni on.. paska! Anteeksi äiti, mutta niin se on. 

Minä olen maailman paskin ihminen, eikä mulla ehkä sittenkään ole mitään annettavaa kenellekkään.

...

-> rikos-vitun-rekisteri

Anteeksi kovasti pitkästä postaus tauosta. Olen tavallaan ollut niin onnellinen, etten ole tuntenut arvetta valittaa teille.. :D Kyllä, mulla menee yllättävän hyvin! Kiitos kuuluu eräälle henkilölle, joka on piristänyt elämääni.. Vaikkei minun ja eksäni erosta olekkaan pitkä aika, olen uudelleen parisuhteessa. Empä tiedä sitten, onko tämä hyvä asia, mutta tällä hetkellä tuntuu oikealta. Ehkä siksi, etten halua olla yksin.. En uskalla, sillä olen pelkuri.. 

Äitini itki lauantaina vasten olkapäätäni. Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni.. Se tuntui pahalta. Hän edelleen kantaa harteillaan syyllisyyttä minua kohtaan. On kuulemma hänen vikansa, että elämäni on ollut täyttä helvettiä.. En syytä häntä mistään.. Ei ole hänen syytään, että jouduin kaltoin kohdelluksi, hyväksikäytetyksi ja huonoon perheeseen. Ei ole hänen vikansa, että hän oli niin sairas, ettei pystynyt huolehtimaan lapsistaan. Ei ole hänen vikansa, että hän valitsi minulle maailman paskimman isän. 

Päinvastoin, olen hänestä ylpeä! Hänen oma lapsuutensa ole yhtä paska - paskempikin- kuin minulla! Rakastan häntä, enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Jopa enemmän kuin omaa tytärtäni.. Olen antanut sinulle rakas anteeksi jo aikoja sitten! 

Anteeksi

Ku katot mun silmii, voit nähdä kuinka kärsin.

Ku huudat mulle, tein taas jotain väärin.

Ku koitan puhuu sulle, niin sä pysyt vaiti.

Etkä vastaa puhelimee, ku toivon et vastaisit.

Ja kaverit kertoo et mä jään tän kaiken alle, ku huudat mulle,

kaadat suolaa haavalle.

Mut oma vika, ku en ajattele ajoissa, vaik ite tiiän et ois parantamist tavoissa.

Ammuit nuolii, ku lauoit sanoi suustasi ja nyt mua kaduttaa se et mitä päästin suustani.

Jos jotain vois muuttaa, ni toivon että siihen jäät.

Ku pysyt lähellä, sä teet musta miehekkään.

Mä pyydän, anna mulle anteeksi

Mä tiiän et oot saanu kärsii musta tarpeeksi

Mä olen minä enkä osaa olla lempee, vaik kuinka kauan olen odottanu oikeet hetkee

Mä pyydän, pyydän sulta anteeksi

Enkä osaa pyytää ikin sulta tarpeeksi

Mä olen minä enkä pysty elää tälleen ku pyydän sulta anteeksi kerta toisen jälkeen

Kaunis sävelmä viel ylle maailman

Päivä on mennyt uusiessa soittolistaani. Kaikki vanhat biisit lähti menemään ja tilalle on tullut enemmän metallia, sekä vastapainoksi rappia (mm. steeniä ja t.millsiä). Sonata Arctican "Shy" on soinut koko päivän taustalla. Olen rakastunut biisiin uudestaan! <3

Pääsen huomenna käymään kaupungilla. Monet ovat halukkaita tapaamaan. Kavereistani siis.. Ehkä mulla sittenkin on oikeita ystäviä!! :3 

Mulla on yllättävän hyvä olo, vaikka olenkin vankina täällä helvetissä. Olen tänään jopa syönyt.. Vähän. Onneksi en enempää, koska tää määrä mitä oon nyt syöny, on ehdottomasti maksimi, eikä sitä voi ylittää. Muuten lihon semmoseksi sotanorsuksi.

Ehkä sittenkin jonkinlainen elämä

Voiko olla mahdollista, että minä eläisin normaalia teinin -elämää? Ei ehkä se, mutta voin kuitenkin joskus (liian harvoin) viettää aikaa kuin normaali. Kävin eilen katsomassa MOKOMAA (uuhaah rakastan <3<3<3) ja Viikatetta ETURIVISTÄ!! Ja sain uusia kavereita! Ja saatiin Mokoman poikien kanssa yhteis kuvakin! 

Olo on samallainen kun olisin lääkkeissä. Päässä heittää.. En ole syönyt mitään.. Enkä syökään ennen kuin vasta laitoksella. Tai sitten äiti pakottaa minut syömään jotain.. Mutta voisin valehdella hänelle.. Sanoa, että söin tonnikala-salaattia ja karjalanpiirakoita..

En tahdo syödä..

Olo on mahtava!

Vielä ei ahdista, mutta päivemmällä varmaan alkaa sekin, kun laitokselle lähtö lähenee..


<3

Maailman kaunein ääni on hänellä

Kuulin hänen ännensä. Pyysin häntä soittamaan.. Ja hän soitti. Yritimme jutella mukavia, mutta molemmilla (ainakin minulla) oli itku lähellä.. Koko päivän olen vain miettinyt ja miettinyt että kumpa.. Kumpa olisin tehnyt toisin.. Tekisi niin perkeleesti mieli viiltää. Mutta olen luvannut etten.. Toisaalta.. Mitä väliä lupauksillani enää on, sillä olemme eronneet. Olen vapaa kaikista lupauksistani!

Tahdon pois...

Kuolla...

Aina ei voi voittaa, menneisyyttä ei voi muuttaa..

Kerroin.. Ja jäin yksin.. 

Voisin huutaa hänen nimeään. 

En tiedä miten kestän.. Yksin. Minusta ei ole mihinkään. Olen vain rappioitunut teini, jolla ei ole tulevaisuutta.

Kumpa voisin muuttaa kaiken.. Olisin voinut olla normaalisti. Ja ennen kaikkea, olisin voinut olla pettämättä..

Mulla on nälkä, mutta ruoka ei maistu.. Haluaisin kovasti viiltää, mutta olen luvannut etten viillä. Lupasin hänelle.. Näimme eilen, mutten puhunut hänelle juuri ollenkaan.. Ahisti liikaa. Nyt kaduttaa. Kumpa olisin puhunut hänelle.

Kaipaan hänen kosketustaan enemmän kuin mitään. Edes omaa tytärtäni en ole kaivannut niin hänen lähtiessään. Tiedän kuitenkin, että näen tytärtäni. Ja että minulla on mahdollisuus saada hänet joskus vielä takaisin. Nyt en tiedä ollenkaan saanko toista rakastani enää koskaan takaisin..

Kertoakko vaiko eikö..

Haluaisin kovasti olla rehellinen. Enkä edes tunne tällä hetkellä mitään tyttöystävääni kohtaan. Ja minä tiedän, että tulen pettämään häntä vielä jos suhde jatkuu. Montakin kertaa. 

Mitä mieltä te olette? Kerronko vaiko en?

Tälläkin hetkellä yksi ystäväni houkuttaa minua.. Seksi.. Se ei merkitse mitään, mutten pysty sitoutumaan keneenkään. Ok, mulla oli joskus suhde erääseen poikaan/mieheen, jota en pettänyt sen 9-10kk aikana kertaakaan. Vaikka joo, loppu aikana mulla alkoi jonkinlainen suhde erääseen tyttöön, mutta emme kertaakaan olleet sängyssä hänen kanssaan sinä aikana kun seurustelin.

Tyttäreni synnyttyä olen vain jotenkin päätynyt melkeimpä jokaisen mahdollisen kanssa sänkyyn..

Mua kuitenkin pelottaa yksin oleminen. Vaikka onhan mulla todella paljon kavereita, mutta kuitenkin..

Märkää

On tapahtunu kaikenlaista. Ollaan käyty huvipuistossa ja kotona, ryypätty ja petetty. Niinkuin aina. 

Viikonloppu oli.. menevä ja tulihan siinä tehtyä kaikkea tyhmää. Konttailin kaverin taloo ympäri, alasti. Ja päädyin parhaan kaverini kanssa sänkyyn..

Ei musta oo tähän.. En mä pysty elämään parisuhteessa.. 

En uskalla kertoa tyttöystävälle. Enkä kerrokkaan, jos se ei itse kysy. Eihän se sitten ole valehtelemista? 

Homoilua hyvässä homoseurassa

Anteeksi.. En ole postannut pitkään aikaan. Olen niin keskittynyt toiseen blogiini, jota kirjoitan ihan omana itsenäni. Toivon, ettei kukaan tunnista minua tässä blogissa, koska tänne olen kirjoittanut sellaisia asioita, joita en halua kenenkään tuttuni tietävän.

Lauantaina kävin pride-kulkueessa monien ystävieni kanssa. Oli todella mukavaa! :)

Näin paljon kadehdittavia ihmisiä. Sellaisia, jotka ovat juuri sellaisia kuin haluavat. 

"Mies mekossa! ~So what?~"

Näin luki eräässä kyltissä jota kantoi mies. Mies mekossa. Todellakin So What? Mitä sitten vaikka hän kulkeekin mekossa? Itseasiassa hän oli yllättävän kaunis mies. Olen ylpeä hänetä :) 

"Sanokaa mul et jos on lesbopari ni miks niie pitää näyttää jätkiltä vaik akoista tykätää ja pillua nuollaan.haloo!"

'Serkkuni' kommentti erääseen kuvaan, jonka olin lisännyt FB:seen pridestä. Ää, mua niin ärsyttää! Eikö kaikki saa muka olla juuri sellaisia kuin ne on? Vi**u!

Joku oli pyytänyt juttua tyttärestäni joten annan nyt pientä tilanne raporttia hänen elämästä ja meidän menneisyydestä:

Olin siis 14v, kun tulin raskaaksi. Nuori pöljä tyvär, jolla ei ollut elämässä mitään hallittavaa. Laitoselämää ja huonot perhesuhteet. Mikään muu ei antanut elämän tunnetta, kuin pelko ja viha. 

Olin (olen edelleen) aikamoinen rämäpää, joka ei pelkää haasteita. Otin raskauden ja lapsen saannin omallaisena haasteena. En miettinyt aborttia missään vaiheessa. Tyttäreni, S'n, synnyttyä asuimme ensikodissa. Kaikkien silmissä meillä meni hyvin. Niinkuin päällisin puolin kyllä menikin. Jossain vaiheessa ongelmaksi tuli kykenemättömyyteni pyytää apua. Minut sijaisperheessä kasvatettiin niin, että avun pyytäminen on väärin. Se on todellista heikkoutta. 

Minä romahdin alkuvuodesta aika pahasti. En ollut nukkunut kahteen viikkoon muutamaa tuntia yössä enempää ja eräänä päivänä mä vaan.. En mä etes tiedä mitä tapahtui. Sain jonkun kohtauksen. Tärisin, en saanut henkeä, sydän hakkasi. Olin muutaman yön osastolla jonka jälkeen palasin S'n kanssa ensikodilla. Siellä vastassa oli pelkkää vittuilua ja syyttelyä. En kestänyt. Vietin päivät aamusta iltaan kaupungilla kavereiden kanssa. Sossut laittovat mulle liikkumisrajoituksen. Olin 24/7 ensikodilla. Vittuilun kohteena. Uhkailtiin lapsen pois viennillä ja sanottiin, että olen yksin surkeimpia äitejä mitä he ovat tavanneet. Murruin. Olin vihainen. Halusin tappaa kaikki. Lähteä pakoon S'n kanssa.

En jaksanut kauaa sitä paskaa, joten näin parhaaksi antaa S'n pois ja yrittää elää. Olin väsynyt siihen vittuiluun, eikä elämän iloa ollut ollenkaan. Viiltelin, enkä syönyt moneen päivään ollenkaan.

Sinä päivänä kun S täytti 7kk, hän siirtyi sijaisperheeseen. 

Nyt tyttäreni on 10kk ja onnellisena perheessä, jossa hän saa elää normaalia elämää ja häntä rakastetaan.

Saatan jossain vaiheessa ottaani tyttäreni vielä itselleni. Ennen sitä minun pitää kasvaa ihmisenä, päästä laitoksesta pois ja saada elämääni muutenkin jokin suunta.

Rakastan tytärtäni aivan hirmuisesti, vaikka monet luulevatkin, etten välitä hänestä.

Minulla kuitenkin on omat tapani näyttää tunteita, eikä ne ole mitenkään kauhean näkyviä. Olen kuulemma hyvä peittämään tunteitani.

Jos haluatte tietää jotain vielä S'tä, niin kysykää pois!

Suunitelmat uusiksi

Kaverin piti tulla tänään käymään täällä laitoksella.

Vastaava ohjaaja kuitenki ilmotti, ettei voida ottaa enää kuntoutujien kavereita tänne. Kun täytää pitää asiakkaiden henkilöllisyydet piilossa. Vittu mikä tekosyy!!

Mä lähen ite varmaanki sit kaupunkii.. Koska tahtoo nähdä kavereita!! Ne on mulle nykyään niin tärkeitä! Ja saattaisin keretä näkemään Murusta :3

Oon ihan rakastunut harhakuva.org :iin :DD

En siis kerkeä tänään käymään uimassa, ellei lähdetä kavereden kanssa käymään jossain rantsulla. :) Huomenna sitten viimestään.

Kohta kaupungille.. En tiedä mitäteen. Jospa joku kaveri tulisi mulle seuraksi. 
Pakko saada jostain lisää tupakkia, koska on ihan lopussa..
Ihan hyvä olo.. Ei ahdista. En ole satuttanut itseäni kahteen viikkoon. Olen tyytyväinen. En ole uusia teriäkään ottanut esille. En tarvitse niitä. Enää koskaan. Lupasin niin tyttöystävälleni. Mutten tiedä pitääkö se lupaus. Toivottavasti :) 

Liikaa kysymyksiä, liian vähän vastauksia

Tunnen muutoksia itsessäni. Olen kenties muuttumassa. En tiedä miksi muutun, millainen minusta on tulossa. Hyvään suuntaan ollaan menossa. Mutta onko se pysyvää? Ei mikään ole pysyvää. Miksei kaikki voi olla aina samallalailla? Aina hyvin.. Millon mun elämässä muka kaikki on ollut hyvin? Niinpä, ei ikinä. Aina on joki mistä valittaa. Ikinä ei voida olla tyytyväisiä siihen mitä meillä on. Aina halutaan jotain lisää, tai halutaan luopua jostain. Miksi näin?

Miksi, miksi, miksi?

Miks pitää olla nii paljon kaikkee, mihin ei oo vastausta?

Mä tiedän, et mullon tapana miettii liikaa.. Päässä vilisee kysymyksiä, liikaa. En pääse niist eroon. Mietin miks kaikki on olemassa. Miten ne on olemassa? Miks mä oon täs, miks mä teen näin? Liikaa kysymyksiä, liian vähän vastauksia.



Iloinen, surullinen! Iloinen, surullinen!

En tiedä olenko hukassa.

Olen kadottanut suunnan.

En osaa vastata olenko iloinen vai surullinen.

Missä näiden kahden tunteen raja on?

Miksen minä löydä sitä?

Tiedän, että ajattelen aina ihan liikaa.

Siksi ehkä olenkin sellainen kuin olen.

Aina rajamailla.

Jonkin tuntemattoman rajalla.

Ei ole tietoa onko se hyvä vai paha.

En osaa pelätä. Tai sitten pelkään liikaa.

Mistä saan kartan ja ohjekirjan? 

Että osaisin elää paremmin.

Elän elämäni

Mullon edelleen hyvä olla. 

Iltaisin hieman ahdistanut, mutta se on ollut pientä.

Olen saamassa elämäni takaisin.

Mulla on suunitelmia.

Suunitelmia elämän varalle.

Heitin eilen terätkin pois.

En aijo enää ikinä sortua viiltellyn!

Tahtoisin huutaa Hallelujaa/

Hymyilen/

Sinä hymyilet/

Sä annoit mulle syyn tähän elämään/

En voi mitään enää pyytää/

Muuta ku et pysysit mun rinnalla/

Nyt ja aina/

Hyvä olo

Mua ei ahdista. 

Olen onnellinen.

Minulla on hyvä olla, en pelkää mitään. Edes itseäni.

Tänään on mahtava päivä!

<3

Olen ikävöinyt tätä tunnetta!

Taistelua elämästä

KUOLEMA...

Kyllä, se on nyt ollu ajatuksissani koko vitun illan.. Ahdistaa ihan liikaa.. Vaikka monesti ahdistaa ja vituttaa ja kaikkea muuta paskaa, niin tää voittaa ne. Ja on aika noloa myöntää, mut mua ehkä vähän itkettäkin.. En mä aijo todellakaan itkeä (tuskin edes pystyisin), mutta itkettää kumminkin.

Oon syöny ihan vitusti liikaa.. Ja tuntuu et kaikki menee muutenki ihan päin vittua.. Mä en tiedä mitä mä kirjottaisin, koska mun pää on nii vitun sekasin tästä vitun ahdistuksesta ja kuoleman halusta. Ajattelin turvautua äitin lääkekaappiin ja viinaan. Ehkä mä sitten päsen tästä pahasta olosta eroon.

 

SEKSI..

Ketään siis ei varmaankaan kiinnosta mun seksielämäni. Ja musta vähän tuntuu, ettei sitä enää edes ole.. Mun halut on kadonnu ihan kokonaan. Siis mua ei oikeesti eilenkään tehny yhtään mieli seksiä kun olin tyttöystäväni luona..

 

Mä sain vasta vuoden alussa terveen paperit. Mä en todellakaan haluu saada mitään vitupaskaa diaknoosia jostai masennuksesta tms.. Mulle on tärkeetä mennä eteenpäin terveen papereil..

 

Okok, nyt riittää välitus, eli lähden tutkii tota lääkekaappii!

 

Nukkukaa hyvin!!  

Rakkautta vain

Mitä se on, rakkaus.. Maailman ihanin asia, joka satuttaa enemmän  kuin mikään muu.. Ok, ok, oon rakastunut. Rakastan tyttöystävääni, äitiäni, tytärtäni ja erästä, jota ei kannattaisi rakastaa. En voi sanoa olevani rakastunut häneen, mutta rakastan kuitenkin.. Hän on ollut mun kanssa samassa laitoksessa, hän kiusasi minua. Mutta silti, vielä senkin jälkeen mitä hän on tehnyt, minä rakastan häntä. Tai toisaalta.. en edes tarkalleen tiedä mitä tunnen häntä kohtaan.. Mutta jotain se on.. 

Näen häntä varmaan huomenna.. Hän tulee tänne, tai siis tähän kaupunkiin.. Ei olla nähty vuoteen. Soittelemme melkein joka päivä.. Ikävöin häntä jatkuvasti. Hän on ainuita ihmisiä, joille pystyn puhumaan, kaikesta... 

Huomenna menen myös tyttöystäväni luo. Koko pitkäksi päiväksi. 

Hmm.. Saattaa kuulostaa aika kliseiseltä, mutta vaikkei me ollakkaan seurusteltu kuin vasta muutama kuukausi, musta vaan tuntuu et tää.. Täs on jotain ihmeellistä. Rakkaan kanssa on niin helppoa olla, jos ei ole mitään puhuttavaa voi vaan olla hiljaa..  Se on kuin.. taikuutta.. :--D 

En tiedä toivonko mä vaan liikoja tältä suhteelta. Leijailen vain pilvilinnoissa, ehkä turhaan? En tiedä, sen aika vaan pystyy näyttämään.