Kerroin.. Ja jäin yksin..
Voisin huutaa hänen nimeään.
En tiedä miten kestän.. Yksin. Minusta ei ole mihinkään. Olen vain rappioitunut teini, jolla ei ole tulevaisuutta.
Kumpa voisin muuttaa kaiken.. Olisin voinut olla normaalisti. Ja ennen kaikkea, olisin voinut olla pettämättä..
Mulla on nälkä, mutta ruoka ei maistu.. Haluaisin kovasti viiltää, mutta olen luvannut etten viillä. Lupasin hänelle.. Näimme eilen, mutten puhunut hänelle juuri ollenkaan.. Ahisti liikaa. Nyt kaduttaa. Kumpa olisin puhunut hänelle.
Kaipaan hänen kosketustaan enemmän kuin mitään. Edes omaa tytärtäni en ole kaivannut niin hänen lähtiessään. Tiedän kuitenkin, että näen tytärtäni. Ja että minulla on mahdollisuus saada hänet joskus vielä takaisin. Nyt en tiedä ollenkaan saanko toista rakastani enää koskaan takaisin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti